Muotokuvaus 5 / 50: Yhdeksänkymmentä vuotta elämänkokemusta

Rocking at 91 Face of experience

On vierähtänyt reilu tauko sitten edellisen muotokuvausprojekti-julkaisun. Olen päässyt tekemään monipuolisesti eri kuvaustöitä, ja aikaa ei ole löytynyt ylimääräisten muotokuvausten toteuttamiselle. Näin olen ainakin itselleni tilanteen selittänyt. Pääsiäisen aikaan oli mukava vierailla Sysmässä, jossa pääsin kuvaamaan kuvissa esiintyvää upeaa daamia, Aunea, jolla elämänkokemusta on kertynyt jo kunnioitettavat 91 vuotta.

Aloitimme session kahvin ja pullan merkeissä, ja pyysin Aunea kertomaan hieman elämästään. Hän kertoi tarinoita, jotka toivat mieleen omien isovanhempieni aikoinaan kertomia tarinoita silloin eletystä elämästä. Aune muisteli kuinka oli työskennellyt karjakkona, ja näytti käsiliikkein kuinka lehmää oikeaoppisesti tulisi lypsää. Hän kertoi kuinka oli neljältä joutunut aina heräämään, jotta ehti viideksi navettaan töihin lehmien pariin. Ajattelin hiljaa itsekseni, että mitenköhän nykyajan nuoret tuosta selviäisivät. Kyselin häneltä myös miten hän nykyään päiviään viettää. Hän kertoi päivärutiineistaan, joihin kuuluu paljon ulkoilua ja esimerkiksi keinutuolissa istumista ja lukemista.

Ensimmäisessä kuvassa oli tavoitteena vangita Aunen positiivinen olemus oman kodin ympäristössä. Toisessa kuvassa halusin näyttää hänen päättäväisen ja vahvan luonteensa, sekä iän tuoman arvokkuuden.

Kiitos Aune kun sain kuulla tarinoitasi ja kuvata sinua muotokuvausprojektiani varten.



2 Kommenttia

Jätä kommentti...


Sivuston kuvat ja sisältö © Copyright 2013 Rob Orthen Photography.
Tilaa RSS Syöte – Julkaisut tai pelkästään Kommentit

Alkuperäinen suunnittelu Graph Paper Press
Sivuston modifiointi Rob Orthen